Kolme viikkoa häihin

Viikko on mennyt kovassa tohinassa ja kiireessä. Töissä on nyt sellainen vaihe, että tuskin olen ehtinyt muuta ajatellakaan. Joskus herään yöllä ja huomaan pohtivani silloinkin työasioita. Samalla kun työasiat tahtovat viedä kaiken aikani ja ajatukseni, häät lähestyvät vääjäämättä. Enää kolme viikkoa! Kaiken tohinan keskellä olemme tehneet huonejärjestyksiä, istumajärjestyksiä, nimilappuja pöytiin sekä listoja kaikesta mitä vielä pitää muistaa. Jumppa ja illallinen japanilaisessa ravintolassa Annan kanssa torstaina oli tärkeä henkireikä kiireen keskellä.

Eilen kävimme kääntymässä Tallinnassa, vain sen verran että saimme hankittua juotavat häihin. Nyt olohuoneemme nurkassa nököttää pino juomia odottamassa juhlia. Pinon päällä valmiit nimilaput odottavat asettumistaan pöytiin. Vasta kun katson tuota pinoa, alan ymmärtää jossain vatsan pohjassa, että häät todella ovat tulossa, ja pian ovatkin.

Itse asiassa Emman ja Pertun häät elokuussa aloittivat suuren hääsuman. Nyt meidän häämme, joulukuussa Oton ja Tuan häät ja tammikuussa Tatun ja Katin häät. Uskon, että jokasyksyinen tuttuni, syysmasennus, ei ehdi tänä syksynä vieraisille lainkaan. Useista häistä on paitsi huvia, myös hyötyä. Perjantaina vaihdoimme Katin kanssa hyviä vinkkejä häiden järjestelyistä, ja sukunimikysymyksenkin pohtiminen on hauskempaa yhdessä kuin yksin.

Häiden lähestyminen aiheuttaa kuitenkin niin suuren jännityksen, että Lauri jo totesi että on varmaan parasta, jos häiden aamuna kaasollani Veeralla ei ole enää mitään muita töitä kuin minun rauhoitteluani. Laurin mielestä olisi parasta, jos meidät lukittaisiin johonkin huoneeseen samppanjapullon ja meikkiemme kanssa, ja päästettäisiin ulos vasta kun kaikki on valmista. Alan itsekin uskoa että näin olisi parasta.