Katrin blogi

perjantaina, heinäkuuta 27

Kotona

Veera piti yhtenä aikuistumisen merkkinä sitä, että matkan jälkeen kotiin palaaminen on ihana hetki. Tunnustan aikuisuuteni tässä asiassa. Vaikka matkalla oli todella ihanaa, oli kotiin palaaminen aivan yhtä ihanaa kuin matkalla oleminen. Oma sänky on sittenkin parempi kuin mikään muu sänky missään, omassa keittiössä on mukava laittaa ihan itse ruokaa (vaikka tuoreita mustekaloja kaipaankin) ja oma sauna sekä suihku Leilan tuomine viinirypäle- kuorintavoiteineen on luksusta.

Puutarhammekin oli selviytynyt hengissä, kiitos Juhan ja Susun. Taisivat kesähoitajat hoitaa puutarhaa jopa paremmin kuin me itse, sillä kaikki kasvit olivat matkamme aikana vallan villiintyneet. Jouduimme ensitöiksemme harventamishommiin, sillä kasvit olivat kasvaneet niin valtaviksi, että ne varjostivat toisiaan.

Ihana ja odotettu asia oli myös kavereiden tapaaminen reissun jälkeen. Onneksi Vimman tapaamisessa olivat paikalla useimmat kaverit, joten saimme lyötyä useamman kärpäsen yhdellä iskulla ja tavattua monta ystävää kerralla. Kotiin tulimme vasta viimeisellä bussilla.

2 Kommentit:

At 2:00 ip., Anonymous Anonyymi sanoi...

Jos tuo on aikuistumisen merkki, olen toden teolla ollut aikuinen koko ikäni.

En ole oikeastaan koskaan potenut koti-ikävää, mutta kotiin palaaminen on ihanaa.

Johtuukohan siitä että olen pienestä pitäen viettänyt lomat ja viikonloput mökillä (ilman sähköä ja juoksevaa vettä).

Hiltu

 
At 9:57 ip., Blogger Rauna sanoi...

On ollut hauska lukea, että teidänkin Kroatian reissu oli onnistunut. Se tuntuu nyt olevan kesän hittikohde. Kirkasta vettä, historiaa ja kulttuuria sekä hauskoja seikkailuja ei voita mikään.

 

Lähetä kommentti

<< Home