Katrin blogi

torstaina, syyskuuta 17

Idiootti

Kävin eilen katsomassa Espoon kaupunginteatterissa Idiootin. Tätä esitystä suosittelen eri kohderyhmälle kuin viimeksi katsomaani teatteria. Tällä kertaa sanon, että jos kaipaat teatterilta syvyyttä, painavaa sanottavaa ja jopa joitain ajatuksia elämän tarkoituksesta, mene Espooseen katsomaan Idiootti.

Dostojevskin teksti hipoo tietysti täydellisyyttä, mutta silti joudun sanomaan, että tämä esitys oli mielestäni vielä onnistuneempi kuin itse kirja. Tekstin keskeinen sanoma oli onnistuttu tiivistämään kolmeen tuntiin, mutta mitään olennaista ei silti oltu jätetty pois. Lisäksi näyttelijäntyö oli loistavaa, ja esitys niin mukaansa imevä, että kolmen tunnin jälkeen en ollut uskoa näytelmän todella kestäneen kolme tuntia. Vasta vilkaisu kelloon todisti, että kyllä siinä todella niin kauan kesti.

Menkää siis ihmiset Espooseen teatteriin. Sinne pääsee bussilla kymmenessä minuutissa, ja Länsiväylän Tapiolansolmun pysäkki sijaitsee lähes teatterin parkkipaikalla. Loppuun on pakko laittaa vielä tälle blogille harvinainen poliittinen kommentti: toivottavasti Espoon päättäjät huolehtivat siitä, että Espoo saa jatkossakin pitää laadukkaan teatterinsa, vaikka nykyinen teatterirakennus puretaankin.

1 Kommentit:

At 11:00 ap., Blogger Veera sanoi...

Miehän kävin Espoossa teatterissa keväällä useampaankin otteeseen, ja se oli kyllä yllättävän kätevää :)

 

Lähetä kommentti

<< Home