Katrin blogi

torstaina, heinäkuuta 16

Seikkailua Suomessa

Tänäkin kesänä päätimme seikkailla parissa kaupungissa Suomessa. Tällä kertaa kohteemme olivat Hämeenlinna, Tampere ja Kotka. Hämeenlinnassa poikkesimme matkalla Tampereelle, joten siellä kävimme vain linnassa ja jatkoimme sitten matkaamme kohti lasimuseota. Sekä linna että lasimuseo ovat kyllä käymisen arvoisia.

Tampereella matkailu ei tietenkään ole kauhean suurta seikkailua, olenhan asunut siellä neljä vuotta, mutta hauskaa siellä on aina. Yövyimme jälleen Hannun ja Jennin luona, ja heidän kanssaan kävimme näyttämässä Felixille kosken rantoja sekä Pyynikin. Seuraavana päivänä ohjelmassa oli Lenin-museo, mustamakkara Laukon torilla sekä seitsemän tunnin pyrähdys Särkänniemessä Jarin ja Maijan kanssa. Lauri ja Felix juoksivat laitteesta toiseen malttamatta edes syödä välillä. Minä, Maija ja Jari puolestaan nautimme auringosta, hyvästä seurasta ja lounaasta ja juoksimme välillä Laurin ja Felixin perässä valokuvaamassa.

Kotkassa näimme merimuseon, Maretarium-akvaariotalon sekä Katariinan puiston ja Sapokan puiston. Jokaisessa kaupungissa pitäisi olla sellaisia puistoja kuin Kotkassa!