Katrin blogi

torstaina, elokuuta 27

Opiskelijaksi

Tänä syksynä elämässäni alkavat taas puhaltaa uudet – tai uusvanhat –tuulet. Palaan opintojeni pariin Tampereen yliopistolle. Siellä minua odottavat kauan sitten taakse jättämäni valtio-opin opinnot. Syksyn ajan aion pitää lomiani pois pikkuhiljaa ja olla kahtena päivänä viikossa Tampereella ja kolmena päivänä töissä. Marraskuun puolivälin jälkeen ryhdyn kokopäiväiseksi opiskelijaksi.

Huomasin, että helppoa aloittaminen ei tule olemaan. Menin etsimään politiikan tutkimuksen laitosta sieltä, missä se oli ennen ollut saadakseni todeta, että siellä ei ollut enää yhtään mitään. Lopulta löysin laitoksen kokonaan uudesta talosta. Siis sillä aikaa kun olen ollut poissa, on ehditty rakentaa uusi, monikerroksinen talo! Alkuvaiheessa siis pelkkä paikkojen löytäminen voi ottaa oman aikansa.

Olen kuitenkin innostunut opinnoistani aivan eri tavalla kuin ennen. Tenttiin lukeminekaan ei, ainakaan vielä tässä vaiheessa, tunnu työltä. Mikä voisi olla sen parempi tapa viettää aikaansa kun lukea mielenkiintoisia kirjoja?

2 Kommentit:

At 8:33 ip., Blogger Petri Mustakallio sanoi...

Hurraa! Onnea matkaan. Tuo osoittautuu vielä kannattavaksi hommaksi, usko pois

 
At 11:56 ip., Blogger Piri sanoi...

Hienoja uutisia siis siltä rintamalta!! *sambaa* Kohtaamme toivottavasti jossakin täällä joskus...

 

Lähetä kommentti

<< Home