Katrin blogi

torstaina, heinäkuuta 7

Toscanan auringon alla

Viikko Italiassa vierähti todella nopeasti. Matkaan kuului vaellusta sekä Camaioren vuorilla että Cinque Terressä, jossa helpompi reitti oli suljettuna ja ajauduimme siksi polulle, joka oli ehkä hieman liian vaativa meidän porukalle. Camaioressa puolestaan vaelsimme paikoin jopa poluttomilla taipaleilla. Kaikista vaelluksista kuitenkin selviydyttiin voittajina.

Lisäksi ohjelmaan kuului kaupunkien ihastelua Milanossa, Luccassa, Pisassa ja Volterrassa. Jotta lomailu ei muuttuisi liian raskaaksi, sisällytettiin ohjelmaan myös uima-altaalla löhöilyä huvilallamme sekä ihania auringonlaskuja. Porukkamme koostui herkkusuista, joten matkaohjelmaan kuului lisäksi huikeat määrät hyvää ruokaa sekä ravintoloissa että itse laitettuina. Viiinitilakierros piti tietysti myös tehdä, kun kerran Italiassa oltiin.

Sanat eivät riitä kuvaamaan matkan ihanuutta, joten ohessa kuva auringonlaskusta huvilaltamme ihailtuna. Maisemat pihaltamme olivat henkeäsalpaavat, mutta niin oli myös matka alhaalta ylös kämpillemme pitkin mutkaista tietä, joka oli täsmälleen yhtä leveä kuin automme.