Katrin blogi

maanantaina, kesäkuuta 6

Pikkuapulaisen kasvimaa

Pitkä ja ihanan lämmin helatorstaiviikonloppu vierähti auvoisasti mökillä. Lauri kävi perjantaina töissä, mutta me muut lojuimme mökillä ihanan toimettomina. Aurinko oli lämmittänyt järviveden niin lämpimäksi, että kävin joka päivä uimassa. Saunomisen ja päiväkahvien lomassa ehdimme myös nukkua päiväunia ja paistaa lettuja nuotiolla. Lauri ehti lisäksi vähän rakentaa ja maalata, muut eivät jaksaneet näin lämpimällä ilmalla juuri rehkiä.

Sen verran me muutkin teimme hommia, että kasvimaa laitettiin kuntoon pikkuapulaisen kanssa. Minä näytin, mihin kohtaan siemenet pitää asetella, ja pikkuapulainen sitten asetteli ne. Ikävä kyllä pehmeään kasvimaahan on parivuotiaan helppo kellahtaa, ja tietysti kellahdus pitkin pituuttaan tapahtui juuri silloin, kun multaan oli kipattu kaksi kastelukannullista vettä. Pikkuapulaista moinen vain nauratti, enkä minäkään joutunut pyykkihommiin, vaan ne hoiti pikkuapulaisen äiti. Nyt on sitten istutettu siisteihin riveihin kesäkurpitsaa, porkkanaa, kurkkua, herneitä, mansikkaa ja retiisiä. Lisäksi on istutettu sinne tänne sipulia, sillä juuri siinä kohdassa pikkuapulaisen huomio herpaantui ja sipulin siemenet lentelivät mikä minnekin.

Kuvassa iltanuotio odottelee lettupannua.