Katrin blogi

maanantaina, toukokuuta 30

Mökkihommia

Pitkästä aikaa ennätimme viikonlopuksi mökille. Nyt voi kesä tulla, kun laituri on taas asetettu paikalleen. Viikonlopun puuhastelun jälkeen Rauhalakin alkaa olla täysin valmis, kun Lauri kiinnitti räystäslaudat ja vesikourut. Räystäslautojen maalaaminen tosin jäi vielä kesken, koska maali loppui, kun avonainen maalipurkki putosi katolta.

Minä puolestani puuhastelin pihan kanssa. Syksyllä istutettu nurmikko on nyt haravoitu, vaikka paikoin sitä voi kutsua nurmikoksi vain erittäin hyvällä mielikuvituksella höystettynä. Kukkapenkki on valmis ja kaunis, tulppaanit ja perennat kukkivat sulassa sovussa. Alppiruusu sai lehdilleen vähän maalia, sillä maalipurkki putosi juuri sen viereen, mutta toivottavasti siitä ei ole kukalle suurta häiriötä. Maali oli onneksi vihreää, joten se ei erotu kukan lehdiltä kovin räikeästi.

Puutarhassa käänsimme kasvimaata, ja pienen osan saimme jopa kokonaan valmiiksi. Siihen istutimme chiliä, basilikaa, persiljaa ja erilaisia salaatteja. Loput ehtii laittaa valmiiksi seuraavallakin kerralla. Istutimme myös omenapuun sekä Rauhalan viereen katajan.