Katrin blogi

keskiviikkona, lokakuuta 13

Aitta on valmis!

Viime viikonloppuna saimme aitan vihdoinkin valmiiksi! Vaatekaapit tuotiin paikalle ja kasasimme ne. Lisäksi rakensimme sängyn päätyyn kirjahyllyn. Matonkin saimme jo lattialle, joten nyt ei puutu kuin kirjat hyllystä, vaatteet vaatekaapista ja verhot ikkunoista. Vielä kun saadaan paikalle pöytä ja tuolit niin kyllä kelpaa!

Aitasta tuli jopa hienompi kuin olimme odottaneet. Se on kotoista ja lämmin ja aivan riittävän kokoinen kahdelle ihmiselle. Mutta kyllä sen kanssa on töitäkin tehty. Heinäkuun alussa aloitimme raivaustyöt paikalla. Sen jälkeen perustusten ja hirsikehikon kanssa painettiin hommia kaksi viikkoa. Syksyllä olemme olleet hommissa lähes jokaisena viikonloppuna, pois lukien Pietarin ja Kiovan reissut. Viikonloppuisin olemme tehneet pitkät päivät, usein aamuseitsemästä iltaseitsemään.

Paljon olemme myös oppineet. Olen oppinut käyttämään akkuruuvinväännintä ja sähköhöylää sekä rakentamaan kattoa, terassia ja portaita. Osaan myös eristää ikkunat ja ovet sekä maalata varmoin ottein. Jarikin totesi viikonloppuna tyytyväisenä, että hän on tämän kesän talkoohommissa oppinut kaiken saman minkä minäkin ja lisäksi vielä kasaamaan hirsikehikon. Talkoolaisille kuuluukin suuri kiitos aitan valmistumisesta!

Aitan valmistuttua sisältä ehdin aloittaa jo pihahommiakin. Kukkapenkkiin istutin tulppaaninsipulit kevättä odottamaan. Aitan ja polun väliin, siihen, mihin pari viikoa sitten talkooporukalle kärräsimme multaa, istutin nurmikon. Nyt ei muuta kuin kevättä odottelemaan!

Aittaraportit siis loppuvat tähän, kuvia tulee vielä ehkä jossain vaiheessa.