Katrin blogi

sunnuntaina, heinäkuuta 25

Turun saaristossa

Alkuviikosta teimme ihanan vierailun Turun saaristoon. Matkalla kävimme Livonsaaressa katsomassa, kuinka tulevaa aittaamme veistettiin. Pyörähdimme myös Naantalissa, jonka vanhakaupunki ja ranta toivat jotenkin mieleen Pärnun.

Ystäviemme mökki oli meren rannalla. Teimme retken saaressa, saunoimme, uimme meressä ja kävimme lasten menninkäismajalla. Illalla oli ihanaa jutella yömyöhälle pihapöydän ääressä.

Seuraava päivä oli merihenkinen. Ensin kävimme veneellä Seilin saaressa, joka on aikanaan toiminut spitaalisten sairaalana ja myöhemmin mielisairaalana. Nykyään saaressa toimii Itämeren tutkimuslaitos. Seilissä näimme vanhan kirkon, jossa spitaalisilla oli oma eristetty aitionsa. Ensimmäistä kertaa näin Engelin suunnitteleman puutalon.

Paluumatkalla menimme ystäviemme mökkisaaresta autolautalla Nauvoon. Kävimme kävelyllä rannassa ja katsastimme Nauvon kirkon ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti kotia.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Turun saaristossa, ja ihastuin ikihyväksi. Suuret kiitokset vielä ihanille isännillemme.