Katrin blogi

maanantaina, maaliskuuta 2

Fuji Village

Olen kokeillut Kampissa sijaitsevaa Fuji Village-ravintolaa kahdesti lounasaikaan. Ensimmäisellä kerralla tilasimme listalta ja söimme ravintolan viehättävässä peräosassa, jossa voi syödä matalan pöydän ääressä matalalla pallilla kyyköttäen. Sillä kerralla kokemus oli hyvä. Ruoka oli hyvää ja se tuli nopeasti, ja ravintolan peräosa oli rauhallinen ja viihtyisä. Ainoa miinus oli annoksien kallis hinta.

Tänään kokeilin samaa ravintolaa uudestaan, mutta tällä kertaa otin sushibuffetin, jossa liukuhihnalta voi syödä sushia niin paljon kuin jaksaa. Meille kerrottiin, että hihnalla kulkee ainakin neljää erilaista sushia. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Pitkään linjalla kulki vain rapujäljitelmäsusheja, joista emme olisi halunneet maksaa aivan buffetin hintaa. Myöhemmin linjalle tuotiin myös lohisusheja , joiden kanssa jokaisella lautasella oli myös rulla. Ne menivät kuitenkin välittömästi, ja uusia joutui aina odottamaan. Vasta aivan lopuksi keittiöstä tuotiin muutama tonnikalalla verhottu sushi, mutta siinä vaiheessa olimme olleet ravintolassa jo kauan ollaksemme lounaalla. Tonnikala oli sitkeää, mahdollisesti väärin leikattu.

Lounasaikaan tämä paikka ei voita vanhaa kunnon Ichibania, joka on lähellä, halpa, hyvä ja nopea mutta valitettavasti aina melko täynnä.

1 Kommentit:

At 9:15 ip., Blogger Anu sanoi...

Olen ohikulkiessani ihmetellyt, että tuolla Fuji Villagessa ei näytä ikinä olevan yhtään asiakasta. Vasta tällä viikolla tajusin, että paikka suljetaan lounasajan jälkeen ennen iltakattausta. Se selittää aika kattavasti sen, että neljän ja viiden välillä raflassa ei ikinä näytä olevan ketään... ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home