Joulukalenteri

Anun blogissa pohdittiin, voiko aikuisilla olla pehmoleluja. Minä olen tänään pohtinut, voiko aikuinen innostua joulukalenterista. Itse ostin joulukalenterin jo hyvissä ajoin ystäväperheen lapselta, joka myi partiolaisten joulukalentereita. Olin kalenteriini kovasti tyytyväinen: kaunis, perinteinen kuvakalenteri, jonka ostamalla voin tukea tutun lapsen harrastusta. Ja mikä parasta, kalenteri alkaa jo 30.11. Saan siis varaslähdön joulukalenteriaikaan.

Lähikauppaamme joulukalenterit tulivat marraskuun alussa. Useimmat niistä olivat kammottavan näköisiä, suuria, eivät yhtään jouluisia ja maksoivat kaksikymmentä euroa. Joukossa oli kuitenkin muutama kahden euron arvoinen suklaakalenteri, jossa Nalle Puh ystävineen koristeli joulukuusta. Ajattelin, että juuri tuon minä noista valitsisin, jos olisin lapsi. Viikon kuluttua huomasin, että kaikki Puh-kalenterit olivat kaupastamme loppuneet, jäljellä oli vain niitä suuria ja kammottavia.

Tänään kävimme toisessa, suuremmassa kaupassa ostamassa lamppua joulukynttelikköön. Kassajonossa seistessämme katseeni harhaili ympäri kauppaa, ja silloin näin ne. Kolme viimeistä Nalle Puh-joulukalenteria. En voinut itselleni mitään, vaan jätin Laurin jonoon ja säntäsin ostamaan kalenterin. Nyt minulla on siis kaksi joulukalenteria, kuvallinen ja suklaata sisältävä. Bussissa mietin hetken, oliko tämä nyt aivan aikuismainen tempaus. Täytyy kuitenkin tunnustaa että olen innoissani molemmista kalentereistani.