Kiirettä pitää

Viikonloppu vierähti taas ohi niin nopeasti, että melkein tuntuu kuin mitään viikonloppua ei olisi ollutkaan. Perjantaina vietimme mukavan hetken, kun kävimme naapurien kanssa syömässä. Ilta oli kuulemma jatkunut pitkään ja iloisesti, minun osaltani se päättyi ennen aikojaan koska lähdin yöjunalla Ouluun työmatkalle. Oulussa oli lunta, pimeää ja täysikuu. Ja piirikokous, sen takia minä siellä olin. Piirille valittiin puheenjohtajaksi nuori nainen, Tytti Tuppurainen.

Maanantai-ilta puolestaan hurahti valtuustoryhmän kokouksessa. Huomasin, että liian kova kiire ei tee minulle hyvää. Kivatkin asiat elämässä muuttuvat silloin stressiksi: pitää ehtiä lukea kaikki kotona odottavat lehdet ennen kuin pöydän ääressä ei lehtipinoilta mahdu enää syömään. Pitää ehtiä joskus kirjoittaa blogiin ja käydä facebookissa. Pitää ehtiä vastata kaikkiin niihinkin sähköposteihin, jotka eivät liity työhön. Pitää ehtiä joskus mennä jumppaan. Pitää ehtiä katsoa ne ohjelmat, jotka olen nauhoittanut aikomuksena katsoa ne sitten kun on aikaa. Pitää ehtiä tavata ystäviä ja olla kotonakin.