Kalevala-näyttely

Kävimme eilen Laurin, Wessin ja Jennin kanssa Ateneumissa katsomassa Kalevala-näyttelyn. Joskus pienenä olen käynyt koulun kanssa katsomassa Gallen-Kallelan Kalevala-töitä, ja ne tekivät minuun silloin suuren vaikutuksen. Nyt yllätyin siitä, kuinka vahvana tuo kokemus yhä vaikutti minussa. Gallen-Kallelan aikaisista töistä oikeastaan vain hänen työnsä vaikuttivat minusta aidoilta ja oikeilta. Muiden kohdalla totesin usein, että ihan hyvä maalaus mutta eihän Lemminkäisen äiti tuolta näytä. Minusta Lemminkäisen äiti ja muut Kalevalan hahmot näyttävät juuri siltä, millaiseksi Gallen-Kallela heidät maalasi. Sen näköisiksi minä olen heidät lapsesta saakka kuvitellut.

Kalevala 2009- näyttely kuitenkin ihastutti. Maalaukset olivat niin erilaisia, että niitä ei tullut vahingossakaan verrattua Gallen-Kallelaan tai muihinkaan vanhoihin mestareihin. Marjatta Tapiola ja Nanna Susi olivat saaneet töihinsä sellaista voimaa, että Kalevalan ilmapiirin ja tunnelman saattoi melkein fyysisesti tuntea maalauksia katsoessaan. Etenkin Tapiolan Louhi-maalausta istuin katsomassa kauan. Kun maalaukseen vielä yhdisti kuulokkeista kuuluvan musiikin, oli tunnelma kuin noiduttu.

Kuvassa olen Ateneumin lastennurkkauksessa Marjatta- nuken ja Väinämöinen-nuken kanssa.