Katrin blogi

tiistaina, joulukuuta 16

Vastaus musahaasteeseen

Kannat kattoon! on haastanut minut vastailemaan alla oleviin musiikki-aiheisiin kysymyksiin, joten tässäpä vastauksia:

Mitä tai ketä soittaisit juhlissasi:

1) juhlien aloittamiseen
Usein soitan alkumusiikkina Putumayo World Party-levyä, jonka olemme saaneet tuliaisiksi Saloheimoilta. Hyvä rytmi ja mukavan kansainvälinen tunnelma virittävät juhlaan.

2) tanssimiseen
Viime aikojen ehdoton tanssihitti on ollut Macarena. Se on sen verran älytön biisi, että kaikki uskaltavat heittäytyä sen tahdissa itsekin älyttömiksi. Lisäksi kaikki osaavat helpohkon tanssikuvion, joten kenenkään ei tarvitse pelätä ettei osaisi tanssia. Macarenan jälkeen tanssimaan innostuneen porukan saa helposti jäämään tanssilattialle.

3) kaulailuun
Hääbiisimme, Louis Armstrongin What a wonderful world, saa ainakin minut kaulailemaan :)

4) keskustelun taustalle
Ehdottomasti jazzahtavaa musiikkia, Erin Bode tai Emma Salokoski ovat omia suosikkejani.

5) vikaksi biisiksi
Itsestäni riippumattomista syistä juhlieni viimeisinä biiseinä soitetaan lähes aina vanhoja hevimusavideoita. Mitä kauemmin juhlat jatkuvat, sitä suuremmalla varmuudella näin tapahtuu.

1 Kommentit:

At 7:53 ip., Anonymous Anonyymi sanoi...

Viitoskohta vaikuttaa tutulta... ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home