Katrin blogi

maanantaina, syyskuuta 15

Ilmastonmuutosta torjumassa

Luin jostain lehdestä helppoja keinoja, joilla yksittäinen ihminen voisi omilla valinnoillaan taistella ilmastonmuutosta vastaan. Ensimmäinen vinkki oli, että jätä oma auto kotiin yhtenä päivänä viikossa ja kulje julkisilla. No, minullahan ei autoa ole ja keittiöremonttikin hoitui bussilla, joten tätä mahdollisuutta ei minulla ole käytössäni.

Toinen vinkki oli lentomatkustamisen lopettaminen. En lennä paljon, mutta koska vihaan Suomen syksyä ja talvea enkä tahdo selvitä pimeydestä ja kylmyydestä haluaisin tehdä matkan tai kaksi vuodessa lentäen. Lentäen siksi, että lomat eivät tahdo riittää siihen että täältä perukoilta pääsisi junalla lämpöön. Tiedän tämän olevan ehdottoman itsekästä, mutta aion silti jatkaa näin. Ainakin toistaiseksi.

Tässä ajattelun vaiheessa jo tiesin lentämisen aiheuttavan sen verran huonoa omaatuntoa, että jotakin on keksittävä ekologisen jalanjälkeni pienentämiseksi. Niinpä tartuin mielissäni kolmanteen vinkkiin. Pidä yksi päivä viikossa kasvisruokapäivänä. Päätin mennä pidemmälle ja syödä kasvisruokaa arkipäivisin. Viikonloppuna syön lihaa, koska haluan syödä samaa ruokaa Laurin kanssa enkä toisaalta halua pakottaa muita tekemään samoja valintoja kanssani. Viikonloppujen liharuoat myös helpottavat kasvisruokailua viikolla, ei tarvitse ihan niin tarkkaan pohtia mistä kasviksista saa mitäkin ravintoaineita.

Olen nyt jatkanut tätä elokuun alusta saakka. Välillä olen viikollakin lipsahtanut makaronilaatikkoon tai jauhelihakastikkeeseen, mutta usein niin ei tapahdu. Olen myös löytänyt uuden hurmion: kasvispihvit. Kuinka ihmeellisen hyviä pihvejä voi kasviksista ja juureksista syntyä! Suosittelen kaikille, jos ei ilmastonmuutoksen niin mahtavan makuelämyksen vuoksi.

1 Kommentit:

At 8:17 ip., Blogger TagenTurinat sanoi...

Hyi olkoon.... Kun olimme pääsihteerini kanssa SONKissa epäilimme moisen syöjiä muistakin epäilyttävistä taipumuksista....

Kolmonen ei käy, kakkonen on täysin mahdoton, mutta ykkönen on hyvä: Kun asuu 100m työpaikaltaan ei autoa työmatkailuun tarvitse.

 

Lähetä kommentti

<< Home