Asioita, joista en kehtaa kirjoittaa

Kyselin Laurilta, mistä kirjoittaisin tällä kertaa. Tyrmäsin kuitenkin kaikki hänen ideansa, sillä totesin, että en kehtaa kirjoittaa sellaisista asioista julkisesti. Lauri uhkasi perustaa Katrin varjoblogin, joka kuulemma olisi paljon suositumpi kuin tämä oikea. Tästä suivaantuneena päätin että menköön sitten. Tässä siis kaikki, mitä en kehtaa kirjoittaa.

Pieni ja hiljainen kirjailija sisälläni nosti taas päätään. Olin nimittäin haastattelemassa kulttuuridemarien kirjailijaillassa Anja Snellmania ja Mikko Rimmistä. Snellman kertoi, että hän oli kirjoittanut esikoisromaaniaan seitsemän vuotta. Seitsemän! Salaa aloin ajatella, että minulla saattaa sittenkin olla vielä toivoa.

Eilen katsoimme Laurin kanssa James Bondin televisiosta. En ollut ennen katsonut sellaisia, mutta oikeastaan se ei ollut hullumpi. Lisäksi minä, joka en ennen koskaan katsonut telkkaria, olen jäänyt koukkuun tv-sarjaan. Joka torstai heti kotiin saavuttuani katson videolta Roman.

Joskus minä nalkutan. Julkisesti sitä haluaisi väittää olevansa maailman ihanin tyttöystävä, mutta totuus on toinen. Viikonloppuna annoin Laurille kaksi tehtävää. Piti tehdä keitto ja pedata sänky. Keitto valmistui, mutta sängyn petaaminen jotenkin unohtui. Niinpä katsoin oikeudekseni huomautella, että kiva juttu että kahdesta tehtävästä 50 prosenttia onnistuu. Ei hullumpi onnistumisprosentti. Keitto oli kyllä niin hyvää, että sillä varjolla olisi pitänyt katsoa sängyn petaamista läpi sormien.

Toisinaan olen myös hysteerinen. Onneksi tohtori Vuorenkoskella on hyvä parannuskeino hysteriaan, mutta sitä en kuitenkaan kehtaa kertoa julkisesti, koska näille sivuille pääsevät myös alaikäiset.

Ps. Laurin ja virtuaaliböönan suhde siinä tietokonepelissä ei kestänyt. Joskus olen myös vahingoniloinen.