Katrin blogi

maanantaina, syyskuuta 6

Kiovassa

Palasimme juuri Kiovasta, missä vietimme pidennetyn viikonlopun hyvässä lääkäriseurassa. Kiova on uskomattoman ihana kaupunki! Talot ovat kauniita, ja uusienkin talojen arkkitehtuuriin on panostettu. Puistoja on paljon ja ihmiset viettävät niissä aikaansa. Kaupungissa on 400 kirkkoa, me vierailimme niistä kolmessa ja lisäksi luostarin alueella muutamassa. Luostarissa kävimme myös luolassa joka oli alun perin ollut munkkien asuinpaikka. Luolassa ei ollut sähkövaloja ja jokaisen kävijän piti ottaa kynttilä mukaansa ahtaaseen ja ihmisiä täynnä olevaan luolaan. Varsin erikoinen paikka.

Kirkkojen lisäksi kävimme Ukrainan ja Neuvostoliiton yhdistymisen muistomerkillä, lukuisissa ravintoloissa ja baareissa sekä tietysti lääketieteen museossa, lääkärien matkalla kun olimme. Itse asiassa museo kertoi yhtä paljon Ukrainan historiasta kuin lääketieteestäkin, sillä museoon oli rakennettu historiallinen juoni. Kierroksella kerrottiin, että tässä vaiheessa tuli nälänhätä, ja sitten tarvittiin lääkäreitä. Sitten tuli sota, ja taaskin tarvittiin lääkäreitä. Sitten tapahtui vielä Tshernobylin onnettomuus, ja uskokaa tai älkää, silloinkin tarvittiin lääkäreitä.

Ukrainan historiaan tutustuimme myös oopperan avulla. Kävimme Kiovan oopperassa katsomassa esityksen nimeltä Jaroslaw Viisas. Se kertoi Kiovaa 1000-luvulla hallinneesta ruhtinaasta. Ooppera esitettiin ukrainan kielellä, mutta onneksi saimme englanninkielisen käsiohjelman jonka avulla voimme seurata juonta. Ooppera oli kyllä iloinen yllätys. Musiikki oli hyvää ja lavastukseen sekä puvustukseen oli todella panostettu.

Ukraina pyrkii länsimaiseksi maaksi ja haluaa Euroopan unioniin. Kiovassakin oli pilvenpiirtäjiä ja muotiliikkeitä. Välillä kuitenkin tuli melkein sellainen olo kuin olisi Neuvostoliitossa. Esimeriksi baarissa tarjoilija kysyi, millaisen siiderin haluaisin. Sen jälkeen hän kertoi, että heillä on ainoastaan omenasiideriä. Sanoin sitten vähän hämmentyneenä haluavani sellaisen. Siihen tarjoilija tokaisi, että hyvä valinta. Sama toistui ravintoloissa usein. Ruokalista tai viinilista tuotiin pöytään ja se oli runsas. Tilatessa kuitenkin ilmeni, että oikeasti ravintolassa on tarjolla vain yhtä viiniä ja muutamaa ruokalajia. Mutta eipä siinä mitään, kaikki mitä tilattiin oli hyvää.