Katrin blogi

torstaina, kesäkuuta 26

Tyynyliinat paikallaan

Tänään huomasin käyttäytyväni siten kuin vaimot ovat kautta aikojen käyttäytyneet. Jo oma isoäitini käyttäytyi niin, ja nyt minä toistan samaa mallia. Mies kysyy, missä on tyynyliinoja. Minä vastaan, että siellä ne ovat paikallaan. Kuinka typerä vastaus! Ensinnäkin on sanomattakin selvää, että totta kai esineet ovat paikallaan. Toisekseen, tämä vastaus ei sisällä kysyjälle minkäänlaista informaatiota. Hän kun ei tiedä, missä tyynyliinojen paikka on. Jos tietäisi, kai hän olisi ensin katsonut sieltä ja kysynyt vasta sitten. Eihän hän mikään tyhmä ole, hän ei vain todella tiedä missä niitä pirun tyynyliinoja säilytetään.

Koska minä olen se, joka useimmiten vaihtaa petivaatteet, hän luultavasti kaipaa tyynyliinaa seuraavan kerran joskus joulukuussa. Silloin hän muistaa, että niiden paikka on makuuhuoneen yläkaapissa. Hän avaa kaapin oven ja tuijottaa hetken epäuskoisena kaappia, jossa ei ole tyynyliinan tyynyliinaa. Minä nimittäin olen edellisellä viikolla keksinyt tehdä joulusiivouksen ja vaihtaa tyynyliinat toiseen paikkaan. Sen jälkeen hän kysyy, missä tyynyliinat ovat. Ja minä vastaan, että paikallaan.