Katrin blogi

keskiviikkona, joulukuuta 9

Linnan juhlat

Monet ovat kyselleet linnan juhlista, joten tässäpä vielä kaikille yhteisesti pieni raportti. Ensimmäiseksi pitää sanoa, että ajatus suurista juhlista, joihin voi laittautua ihan viimeisen päälle, on ihana. Istuin aamupäivällä kampaajalla ja nautin teestä ja suklaakekseistä kampaajan väkertäessä hiuksiani. Meikin laitoin itse, ja puku oli ystäväni Katin. Tälläydyn näin todella harvoin, kampaajalla en käynyt edes omien häiden vuoksi, joten olo oli kuin todellisella prinsessalla.

Kättelytilanne jännitti, mutta hyvin siitä selviydyttiin. Ehkä eniten on kyselty, mitä sanoin presidentille. Omaperäisesti tokaisin, että hyvää itsenäisyyspäivää. Halonen sanoi, että hyvää itsenäisyyspäivää. Tämän syvällisempää keskustelua siinä ei ehditty käydä.

Kättelyn jälkeen juhlat olivat todella rennot ja mukavat. Paikalla oli yllättävänkin paljon tuttuja, joiden kanssa juttelimme. Ehdimme ottaa pieniä suolapaloja yhdesti, ennen kuin ne loppuivat kesken. Hyviä olivat, mutta pieniä. Booli sen sijaan ei ollut hyvää. Se maistui laimentuneelta viiniltä, joskin greippisellä tuulahduksella. Onneksi tarjolla oli myös viiniä ja olutta.

Tanssittuakin tuli, vaikka tanssilattialla olikin aika ahdasta. Ja niin oli kaikkialla muuallakin. Olin todella onnellinen, että pukuni oli kapea. En ymmärrä, miten laahusmekon kanssa voi kukaan juhlia tuollaisessa tungoksessa.

Jatkoillekin mentiin, tosin ei virallisille jatkoille. Siinä vaiheessa olimme saaneet kameroista jo ihan tarpeekseme, ja valitsimme jatkopaikaksi kamerattoman vaihtoehdon.

Kuvassa olen ystäväni Hildurin kanssa linnassa.

2 Kommentit:

At 9:10 ip., Blogger Katri Söder sanoi...

Tämä erinomainen kampaamo oli siis Soukan ostarilla sijaitseva kampaamo, jota lämpimästi suosittelen!

 
At 1:10 ap., Blogger Veera sanoi...

Tätä juuri meinasinkin kysyä, että mistä saa sunnuntaiaamuksi laatukampaajan, mutta vastaushan olikin tietenkin juuri tämä :)

Huikean kauniita naisia on kuvassa - tällinkijuhlat ovat oivallisia!

 

Lähetä kommentti

<< Home